Litleskorkja (24.08.2022)

Longer version in finnish, short english version coming "soon", norwegian version coming when I master the language (takes some years).

Kesäloma 2022 Norjassa lopuillaan, viimeinen kokonainen päivä aikaa huiputtaa vuoria. Kohde oli suhteellisen selvä, ämpärilistalla oli vielä Tiinan (mewife) suosikkikohde Litleskorkja, joka oli koko lomareissun ajan kuikuillut kutsuvasti laakson pohjukasta mökin terassille. Reittikuvaukset ja IG-postaukset enteilivät kovaa reissua, niin pituuden kuin jyrkkyyden ja huipun ilmavuuden (luftig) puolesta. Reitin sijainti meidän majoituksen kannalta oli ihanteellinen, koska auton saattoi jättää pihaan. Merkattu reitti Jolbotnenin laaksoon / Kleivavatnetille alkoi noin kilometrin päästä mökistämme.

Sää oli upea, välillä lähes pilvettömältä taivaalta aurinkoa ja lämpöä riitti, tuuli teki todella hyvää kun ajoittain tuli kuuma. Ensimmäiset 4-5km todella maltillista nousua (noin +200m) upeassa vuoristolaaksossa Storlihornetin ja Dyrdalstindenin välissä. Oli hauska nähdä Dyrdalstinden alapuolelta, kun käytiin reilua viikkoa aiemmin huiputtamassa se. Kleivavatnetille saapuessa näky Litleskorkjan suuntaan on aika hurja. Vuori näyttää tosi jyrkältä, mutta ympäristö on aivan mielettömän upea. Iso vuoristojärvi, teräviä huippuja ja Kleivan satulasta vielä näkymät Øvstedaliin (ns. uuteen suuntaan) ja Tresfjordin vuonoakin hieman näki.

Litleskorkjan rinnekin alkoi näyttää hieman noustavammalta, kun tultiin lähemmäksi vuoren "juurta". Litleskorkja laskeutuu Kleivavatnetille kahdella harjanteella, joista alhaalta käsin eteläisempi näyttää loivemmalta. Reitti menee (tietenkin) pohjoisempaa harjannetta, joka on jyrkemmän oloinen. Tiedä sitten, onko pohjoisempi harjanne valikoitunut nousureitiksi siksi, koska suurin osa ihmisistä huiputtaa vuoren Øvstedalenin kautta.

Nousun alkuosa on jyrkkää, mutta kiemurtelee mukavien hyllyjen kautta. Noin 800m korkeudesta alkaa vielä jyrkempi osuus, jossa mennään välillä suoraan ylös ja välillä siksakkia. Vaikka suoraa pudotusta ei ole aivan polun vieressä olekaan, on rinne ympärillä niin jyrkkä, ettei sitä näe (häviää kumpujen ja reunojen taakse). Jyrkkyyden ja jyrkän paikan kammoni vuoksi kadotin itse rentouden ja hauskuuden hetkeksi nousun aikana. Käsiä käyttäen ja välillä "päätä tasaamalla" homma kuitenkin onnistui sen suuremmitta ongelmitta. Lähempänä huippua tullaan kahden harjanteen väliseen kuruun, jossa avautuu maisemat Rollbotnskorkjalle ja sille vievälle harjanteelle. Tässä kohtaa tilaa ja näkyvyyttä rinteessä oli jo sen verran enemmän, että fiilis helpotti selvästi. Vuoren huippuharjanteelle (ryggen) reitti nousee vuoren länsirinteen puolelta (tulosuunnasta vasemman käden puolelta), joka on myös jyrkkä, mutta näkyvyys ei katoa kumpujen yms taakse missään vaiheessa. Vuoren itärinne (ns. oikean käden puoli) on taas enemmän tai vähemmän suoraa pudotusta / äkkijyrkkää. Koko huippuharjanteen päällä kulkee polku, joka on jo sitten aika luftig, koska vuoren itärinne tippuu hyvin jyrkästi noin 800m alas laaksoon. Tätä polkua ei ole pakko kulkea koko matkalta, vaan helpomman reitin saa kulkemalla länsirinnettä aivan harjanteen alapuolella.

Maisemat ylhäältä ovat ihan älyttömän upeat. Teräviä vuoria ympärillä, maisemat vuonolle ja hienoihin laaksoihin. Harjanne on myös suhteellisen leveä, joten omallakin kuupalla hetken totuteltua pystyi hyvin nauttimaan maisemista. Ihan huippuharjanteen "päätyyn" asti en mennyt, sen verran kapeaksi näytti harjanne menevän. Ilmeisesti tulosuunnasta nähden vasemman kautta olisi voinut ilmavimmat kohdat myös lopussakin välttää, mutta jääpähän nyt jotain sitten seuraavaan kertaan. Alas tuleminen jännitti hieman alkuun kaikkein jyrkimpien osuuksien takia, mutta loppujen lopuksi laskeutuminen oli kivaa ja helppoa, kunhan pientä väliä piti kanssamatkustajiin vierivien kivien takia.

Paluumatkalla uitiin Kleivavatnetissa, vesi oli kylmää. Kierrettiin takaisin mökkilaaksoon Storlihornetin toiselta puolelta Kleivabotnin laakson kautta. Tosi märkä reitti, selvästi vähemmän käytetty polku kuin Jolbotniin.

Litleskorkja oli kyllä helposti koko reissun kruunaus. Upeat maisemat, upea sää, kivaa seuraa ja itsensä haastamista. Reitti on tosi jyrkkä ja muutamia kohtia löytyy, jossa on hyvä olla tarkkana. Reitti on merkattu punaiseksi ja mustaksi eri lähteissä. Jyrkimmät osuudet laittaisin mustaksi, muuten punaista. Jos ei ole mitään ongelmia jyrkkyyden tai korkeiden paikkojen suhteen, tämä reitti ei tuota ongelmia. Välitöntä putoamisvaaraa ei ole kuin huippuharjanteella, jossa ei kannata astua harhaan itärinteen puolelle (ja sielläkin tilaa on ihan hyvin).